Kykkäset kouluttivat B-tyttöjä
Lyhyesti ottelun asetelmista: B-tytöt lähtivät
kamppailuun TJK:n naisia vastaan hieman harventunein rivein. Mutta
eipä haittaa, nytpä oli pakko kokeilla esim. totutusta
poikkeavaa miehitystä mm. keskuspuolustuksessa. Ja hyvää
oppiahan tämä oli tulevaa kautta varten; aina ei saada
kovinta mahdollista joukkuetta kasaan. Varsinkin joukkueen tulokkaita
Jaanaa ja Suskua koulutettiin pelaamaan sekä hyökkäys-
että puolustuspeliä, ja kumpaakin taitoa tytöt varmasti
tulevat tarvitsemaan.
Puolustuspäässä ongelmia aiheutti erityisesti nopea
Jonna, jonka pitämisessä tai hidastamisessa laitapelaajilla
oli täysi työ. Jonnan saldo olikin kaksi maalia, mutta
hän oli muutenkin keskeinen tekijä aiheuttamassa
hämminkiä B:n puolustuksessa. Kykkäsen Mira onnistui
myös kahdesti, ja hän puolestaan onnistui paineen luomisessa
nimenomaan puolustuksen keskustaan. Niinpä Kykkäsen
sisarukset yhdessä upottivat B-tytöt, vaikka avausmaalin
tekikin yllättävällä kaukolaukauksella
Kiviniemen Anne.
B-tyttöjen hyökkäysten rakentelu takkusi alussa pahasti,
mutta parani pelin edetessä. Varsinkin ensimmäisellä
puoliajalla Juju Juntunen sulki varsin tehokkaasti oikean laidan ja jos
hänestä ohi mentiin, niin Memmu tuli vastaan. Varsin
hyviä hyökkäyksen rakenteluja alkoi kuitenkin
syntyä, kun painopistettä siirrettiin enemmän keskelle
ja vasemmalle. Mutta hyvät ideat ja taitavat kuviot
tyrehtyivät kokeneen vastustajan lukiessa peliä oivallisesti.
Lukemat 0-5 ovat tietenkin varsin tylyt, mutta toisaalta peli oman
seuran ykkösjoukkuetta vastaan on kenties paras tilaisuus
kokeiluihin. Jokainen takaisku voidaan nähdä tilaisuutena
oppia jotain uutta.
25.2. 2006 Pirkkahalli
TJK N1 - TJK BSM 5 - 0 (2 - 0). Tilastot: 28 min. 1-0 Anne Kiviniemi,
31 min. 2-0 Jonna Kykkänen;
53 min. 3-0 Jonna Kykkänen, 55 min. 4-0 Mira Kykkänen, 64
min. 5-0 Mira Kykkänen.