TaPa hyytyi Klubin kyydissä
TJK:n BSM-joukkue kokoontuu vain pelatakseen piirinsarjan
rästiotteluita. Yksi näistä tapahtumista nähtiin
Kaupin nurmella elokuun helteessä. Ykkösdivaria pelaava TaPa
osoittautui yllättävän juoksuvoimaiseksi ja vahvaksi
joukkueeksi. TaPan taktiikkana oli pelata nopeasti pystyyn, ja kovalla
vauhdilla luoda paine TJK:n alueelle. Klubin puolustus on sikäli
rutinoitunut ja kouliintunut sekä SM-karsinnan vauhdissa että
naisten ykkösen kovuudessa, että mitään
erityistä paniikkia ei TaPa Klubin alueelle saanut yleensä
aikaan. Tai saihan vierailija lopulta tehtyä yhden maalin, mutta
siitä tuonnempana.
TJK enimmäkseen kontrolloi peliä alusta lähtien,
lukuunottamatta lyhyitä jaksoja, jolloin maltillinen peli unohtui.
Heti ensimmäisten parin minuutin aikana luotiin pari oivallista
maalipaikkaa. Valitettavasti ensimmäinen laukaus suuntautui
maalivahdin syliin ja toinen ohi. TaPan maalivahti sai varsin mukavan
lähdön peliin, sillä hän pääsi
nappailemaan Klubin laukauksia ja oikea-aikaisesti katkomaan
keskityksiä ja läpisyöttöjä. TaPan
mahdollisuudet syntyivät kun he saivat pelin kulkemaan numero 13:n
kautta, joka kieputteli keskialueella ja juoksutti TJK:n laitapelaajia.
Samoin muinainen TJK:lainen Veera Västilä nopeana juoksijana
oli vaaraksi TJK:n puolustukselle. Klubin puolustus kuitenkin pelasi
vakaasti, eikä ensimmäisellä jaksolla syntynyt
yhtäkään vaarallista tilannetta TJK:n maalille.
Klubi alkoi hieman tuskastua tehottomuuteensa, ja tauko
häämötti maalittomana. Aivan jakson loppuun Vilkku
hankki TJK:lle kulman ja asettui itse laukomaan sitä. Kulmapotku
kaartoi riittävän ulos ja taakse, jotta hyvin
keskityksiä lukenut maalivahti ei voinut tulla esiin katkomaan.
Noora nousee päineen oikea-aikaisesti oikeaan paikkaan ja puskee
TJK:n johtoon jakson viime hetkillä! Komea maali, olikohan Nooran
neljäs puskumaali tämän kauden aikana?
Toisen jakson alkuun TJK päättää ratkaista pelin
mahdollisimman pian. Paineen luonti tuottaa nopeasti tulosta: Vilkun
keskitys ohjautuu maalivahdin kautta tyhjään tilaan
nousseelle Miialle, joka siirtää pallon tyhjiin toisen jakson
toisella minuutilla. Ja kohta seuraa lisää kun kovasti
ahkeroineen Heidin yritys palkitaan. Vilkku hankkii jo kolmannen
syöttöpisteensä vapauttamalla Heidin nokikkain
maalivahdin kanssa. Tarkka siirto ulkosyrjällä ja TJK on jo
3-0 karkumatkalla. Jakson puolenvälin lähestyessä Vilkku
viimein pääsee itsekin nautiskelemaan maalinteosta, kun
hän laukoo Nooran syötön verkon perille: 4-0 ajassa 56
minuuttia, mikäli rannekellosta oikein katsoin.
TaPan kavennusmaali olikin sitten surkeiden sattumusten summa. TaPalle
heräsi alkujakson unestaan, ja sille toisaalta annettiin melko
paljon löysää. Korkeat pallot keskelle kuudentoista
rajalle sekä nopeasti rakennettu paine toivat muutaman tukalan
tilanteen Klubin maalille. Yksi veskarimme purkupalloista suuntautui
epämääräiseen suuntaan (ja monovastaanottimissa se
lienee häipynyt lähes näkymättömiin???). TaPan
prässi toi kavennuksen ja vastaisen varalta Johanna sai seuraavana
päivän harjoituksissa treenata osumatarkkuutta pomppaavaan
palloon...
Lopuksi aikaa kuitenkin TJK päätti ottaa peli haltuun, ja
aivan viime hetkillä Mira V. ja Miia rakensivat vielä
Heidille avopaikan, jota hän ei hukannut. TaPan
sinnikkäästä taistelusta huolimatta maalit
venähtivät siis lopputulokseen 5-1.
Mielestäni TaPa ei ollut helppo vastustaja. Sillä oli
voimakas ja taistelutahtoinen keskikenttä, ja maalivahti pelasi
erinomaisen varmasti,. Valitettavasti hän joutui
jättämään pelin kesken kun toista jaksoa oli
pelattu alle kymmenen minuuttia. TJK:n osalta peli oli hieman
vaihtelevaa, mutta parhaimmillaan kovinkin tehokasta ja taitavaa.
Hyökkäyspäässä Vilkku tietenkin tehoilla 1+3
oli näkyvin hahmo, mutta kahden maalin tekijä Heidi oli
esimerkillinen taistelija. Puolustus pelasi kokonaisuudessaan vakaasti,
mutta erityisesti Viivin viisas peli erottui minun silmiini. Hän
nousi usein hyökkäyksen tueksi, mutta kuitenkin oli pelin
kääntyessä nopeasti omalla työpaikallaan ajoissa ja
ohittamattomana. Piirinsarjassa TJK tavoittelee vielä
täyttä pistesaalista kahdelta Ilvekseltä.
9.8.2006 Kauppi
TJK - TaPa 5 - 1 (1 - 0).
1-0 Noora (Vilkku) 39 min.;
2-0 Miia (Vilkku) 42 min.,3-0 Heidi (Vilkku) 44 min., 4-0 Vilkku
(Noora) 56 min., 4-1 68 min., 5-1 Heidi (Mira V., Miia) 80 min.